Aluksi ei ollut mitään, sitten eräs tomuhiukkanen päätyi painovoiman ansiosta kiertämään aurinkoa. Kului vuosio, satoja vuosia, tuhansia vuosia, äksyiljoonavuosia. Tomuhiukkasen ympärille kertyi humusta, samaa humusta, jota myös nykypäivän järvisssä esiintyy. Humus kasvatti pölyhiukkasen antimateriaallista laskennallista averagekeskikokoa ja tästä johtuen halkaisija myös kasvoi. Kyseessä ei ollut enää mikä tahansa tomuhiukkanen, vaan tämä tomuhiukkanen oli nimeltään wolframi, joka myös sotahiukkanen nimeltään tunnetaan.
Saturnuksen renkaalla paistatteli päivää vesinokkaeläin maksamakaran värisissä bikineissään. Avaruudessa oli muutoin kohtuu rauhallista, ei ollut ääliöplaneetat jakelemassa SOTE-lehtisiään eikä muutakaan jonninjoutavaa pikku purtavaa. Oli tyyni kesäyö ja sehän kaikille rauhallisille sieluille oli toki mieleen.
Afrikassa oli kuitenkin kehittymässä pieni ongelma, Sudanissa asusteleva vihreä sotameduusa oli päättänyt julistaa sodan koko maapallolle. no, Miinus kolme kätösillään meduusa oli hypännyt sinivallaan selkään ja sinkautteli joka mantereelle iankaikkisen vanhoja ruohonleikkurin vetonaruja julistuksena maailmaa vastaan.
Wolframi tomuhiukkanen leijaili juuri marsin ohitse samalla kun virvelöi avaruuden kaloja humuspölyissään. Avaruudesta käsin hän näki, että mikä helkutin meduusa sielä nyt kimpoileee..
wolframi kaivoi käsilaukustaan kuussataa kilometriä pitkän tykin ja latasi sen täyteen mämmiä ja melankoomaa. eipä aikaakaan kun kuului valtava lätsähdys ja koko kaikki kimposi ypäri ämpäri ja kaikki lakkasi olemasta ja kaikkeuskin lopahti tyhjiöön ja koko avaruus räjähti ja kaikki räjähti ja ihan kaikki hajos ja ulkoavaruskin paloi päreiksi ja kaikki mahdollinen lakkasi olemasta. huh-huh , olihan siinä taas paukku konsanaan. Mutta ei siinä mitään, meduusa, vesinokkaelän, sinivalas, kaikki-kaikki ja ruohonleikkurin vetonaru menivät naimisiin ja taas oli kaikki hyvin.
Iilimato mönki tunturilla kohti alkoa viinan himo selkärangassaan. Ilma oli kylmä, kylmän kolkkoinen, satoi rätää ja lämpötila oli – 60 astetta. Maajussi huomasi iljettäväm iilimadon tiluksien laidalla ja ryhtyi oitis toimeen. Sulavallla liikeellä hän kohotti 100 kiloisen fiskarssin kirveen ääriasentoon ja antoi maskuliisien voimien tehdä työtä käskettyä. Iilimato halkesi kahtia, jäi vain iili ja mato.
Mato raukka söpöläinen poloinen joutuin onkeen muttq iili jäi nurmikkoon odottamaan seuraavaa metsän eläintä joka paikalle osuisi.
No, mutta kuinka kävikään herttainen söpö antihistamiinisarjakakkaaja-silli herectus osui kuin suikin paikalle. Iili hyökkäsi oiti kiinni siiliin , takertui iholle kuin punki konsanaan ja lausui mustasta raamatusta tutu sanat: ”tulkoon roskis, mutta viikonloppuna maistuu koskis”...
Tällöin syntyi iili-siili, joka tänä päivänäkin lentelee pitkin avaruuksia ja suonsilmäkkeitä, valmiina auttamaan kaikkia poloisia, heiveröisiä, masentuneita ja laaja-alaisia persoonoita.
Antiikin kreikassa armon vuonna 1600 ekr. oli juuri äänestetty pakkoruotsin poistamisen puolesta. Caesarit, Arkkimerekset ja Faaraot olivat kyllästyneet vaikeaan kielioppiin. Poliittinen konsensus vaikutti myös yleiseen mielipiteeseen, joten myös muut kielet poistettaisiin kokonaan. Kaikki opppikirjat, sanakirjat ja kooklekääntäjä olisi poltettavan roviolla, Olihan sen osakekin laskusuunnassa(Rovio entertainment corboration).
Oli aika keksiä uusia kommunikointitapoja ja näin sai alkunsa kuuluisa riimukirjoitus. Tälläinen kirjoitus on vähän niinkuin japanilaisten mökkikirjoitusta, mutta paljo hianompaa, on kaikenlaisia tikku-ukkoja,antennin näköisiä himmeleitä ja muuta jännää...
Poliittiset päätökset olivat kuitenkin vain silmän kääntötemppu, nykyään heillä on silmäluomet silmien alapuolella. Taustalla oli pitkään valmisteltu hyökkäystä sisäavaruuden ulkoreunalle, pommacci-planeetalle.
Faarao justus ja caesarin sotasihteeri kleopatra ratsastivat kuningas kustaan vanhalla aasilla kohti moskovaa, tapaamaan vanha herra Kolumpusta. Oli aika laittaa rattaat kaivoon , vai kuinka sitä sanotaan.
Sattumoisin väinämöinen oli juuri ajellu tuliuudella ladalla kalevalasta Helsinkiin Finnairin pakkohuutokauppaan. Huutokapassa hän hypisteli vanhoja vaahtosammuttimia kun puiseen mekaaniseen kännykkään tuli riimuviesti. Nyt olivat Justus ja Klepatra pulassa, väinämöinen lastasi 400 tonnia vanhoja vaahtosammuttimia muoviseen puuveneeseen ja sytytti sen tuleen. Äkkivaltavalla riuhtaisulla muovinen puuvene sinkoutui moskovaa kiertävälle radalle ja pudotti vaahtosammuttajan sekunnin välein, näin jatkui jokunen vuosi kunnes vaahtosammuttimet loppuivat. Tämän aikaa Justus ja Kleopatra poloiset olivat maanpaossa affenanmalla kytäten sopivaa hetkeä matkan jatkumiselle.
Pommitus loppui aikanaan ja kaverukset pääsivät perille. Paikanpäällä selvisi, että Kolupuksella oli sotilasvarusteltu avaruusalus. Aseet tosin olivat hieman tavallisuudesta poikkeavia mutta kuitenkin.
Aluksessa oli täysin käyttövalmiina mm: 5 tonnia räjähtävää mämmiä. fiteerattuja kanootinpoikasia, motonetin kelluva lintulauta, kelamiina, rambo 1-4 VHS kasetit ja sata pötkylää jalostajan herkkumaksamakkaraa.
No, Väinämöinenkin näki hienon aluksen ja päätti lähteä myös tutustumaan, matkalla hän noukki mukaansa ystävänsä joukahaisen.
Toisella puolen maapalloa, indoneesian pyrenneillä, Herra mao tirkisteli lidlin kaukoputkellaan, että mitäs tuola puuhataan. Koko ikänsä hän oli haaveillut matkustamisesta, joten hän jätti koko kulttuurin sikseen ja pamautti sinisellä limusiiniferrarila kohti moskovaa, matkalla hän siemaili lamboginiä tammitynnyristä...
Eipä aikaakaan kun avaruusalus oli jo käynissä ja Herra Mao:kin hyppäsi kyytiin. Kuului valtaisa pamaus kun avaruusmoottorit jyrähtivän käyntiin. Alus kävi aluksi vain kolmella, joten se kallistui alkukiihdytyksen aika.
Suunta ei oolut oikea avaruusalus liihotti vaakasuorassa maan päällä, ei hätiä mitiä... islannissa on kuulemma p-paikka. Alus laskeutui islantiin ja neljäskin moottori saatiin toimimaan. Korjaamisen aikana menninkäiset ja maahiset olivat kytkeneet avaruusalukseen peräkärryn. Peräkärryyn oli puolestaan salaa kömpinyt Zeus, Ahti, Paavo väyrynen ja muhammed Ali.
Uusi yritys, nyt kävi kaikilla moottoreilla... suunta kohti huikeita varuuksia. Neljän viikon ja kahden kuukauden matkanteon jälkeen alus saapui pommacci plneetalle. Alus hajosi törmättyään planeetan pintaa.
Kaikkien hämmästykseksi Pommacciplaneetta oli täysin autio, lukuunottamatta paria isoa säiliörekkaa.
Mitäs nyt tehdään kyseli kleopatra surullisella äänellä ja jatkoi että..kohta kuollaan kaikki...
Faarao Justus riensi apuun ja sanoi että meillä ei ole mitään hätään, katso mitä säiliörekkojen kyljessä lukee. Kleopatra parka zoomaili vanhoilla silmillään ja erotti juuri ja juuri riimukirjoituksella kirjoitetun sana KOFF .
Niin, juuri jatkoi Justus, meillä on neljä säiliöautollista olutta ja helkkaristi maksamakkaraa, mikä voisi mennä pieleen...
AURINKO
Nonii, tiedätkös, kuinka aurinko aikoinaan syntyi tai sai alkunsa? No, esi isiemme esiisiemme äitiemme isien serkkujen molemmat esiisien kaimat aikoinaan taivalsivat pitkin siperia kukkuloita liki sadan asteen pakkaslukemissa keskellä vuoristoa.
Mihinkään suuntaan tuhannen kilometrinsäteellä ei kasvanut ainuttakaan kasvia, liikkeellä ei ollut ainuttakaan elävää olentoa. silti ne muinaiset sukulaiset, suomen kansan ensimmäiset rintäjälkeläiset taivalsivat raskasta elämän polkuaan. Ei ollut ruokaa, ei ollut sosiaaliturvaa , kännyköistä puhumattakaan.
Oli vain väsyneen ihmisen raskas taakaa, taakka joka velvoitti, taakka joka loisi historian uudelleen ja joka johdattaisi ylvään kansan kohti parempia tulevaisuuksia...
Monia vuosia lumihangessa selviydyttyää retkikunta näki liki kymmenmetrisen kojootin. Kojootti näytti hyvin väsyneeltä, silmissä näkyi epätoivo ja ravinnon niukkuus.
Retkikunnalla oli jäljellä vain pieni leivänpala. Leivänpala annettiin kojootille. Pienen epäröinnin jälkeen kojootti uskaltautu retkikunnan lähelle ja söi annetun leivänpalan.
kojootista tuli retkikunnan ystävä. Ympärillä oli vain tuhansia kilometrejä kylmyyttä ja kaikki tiesivät että loppu oli tulossa.
Retkikunta antoi kojootille kutsumanimen ”Rinko”.
Viikon taivallettuaan, kaikkien voimat olivat lopuussa, jäätävä kylmyys eteni pintakerroksia syvemmälle, olisi oleva viimeinen päivä., niin ainakin kaikki olettivat.
Yhtäkkiä kojootti heilutti nenäänsä. yhä kiivaammin, ja lähti loikkimaan kohti läheistä katajpensasta.
Katajapensaan juurelta hän alkoi kaapimaan tassuillaan maata, kaivoi ja kaivoi. Lopuusa oli kiitos.
20 kappaletta juuri paistettua BigMag ateriaa... Kojooti huusi Auuuu, Auuuu..
JA niin syntyi AU-Rinko eli Aurinko, jota tänä päivänäkin muistelemme lämmöllä.
KYYNEL
Esimies saapui työpaikalleen normaali aikaisemmin, olihan takana huonosti nukuttu yö. Vapisevilla kätösillään hän avasi osaston oven. Lukko ei avautunut normaalisti ja oven kahvakin oli jotenkin kostea.
Ovi avautui voimakkaan riuhtaisun tuloksena, mutta yllätys oli melkoinen. Valtava tulva löi vasten kasvoja, hyökyaalto pyyhkäisi yli keskijohdon keskimmäisen henkilön. Oli kylmä syyskuu...
Hyökyaalto oli peräisin masentuneista sähköasentajista, kyyneleet olivat noussseet yövuorossa yli puolen metrin. Lähimmistä sähkökaapeista oli alimmaiset sulakkeet palaneet, oli jäljellä vain ääretön alakuloisuus...
Maailman toisella laidalla, lähellä etelänapaa, uiskenteli sinisellä laguunilla onnellinen jugurttipurkin kansi. Kansi oli oli nimeltään wolframi.Kysessä ei ollut mikä tahansa jugurttipurkin kansi vaan kyseessä oli sotajurgurtin kansi.
Viisivuotiaana wolframi lähetettiin kirjeessä japaniin opiskelemaan ninjataitoja ja kuffuerikoisuuksia. Jugurttipurkin kansi oli aluksi hyvin heieröinen ja pelokas, mutta aikojen saatossa hänestä kehkeytyi maailman nopein ja voimakkain taistelija, kaikkien aikojeme lekenra, mister Wolfram.. numero 006.
Wolframi loikoili jaappanialaisessa ilotalossa ja katteli telkkarista mäkihyppyä. Toisessa kädessään hänellä oli marisätkä ja toisessa pinkit kottiskärryt. Olihan vapaapäivä eli rentoustuspäivä.
Wolframi aavisti jotain, jotain epäilyttävää maailman toisella puolen. Tiedossahan toki oli, että Suomen mister Sipiä veisi kaiken turmioon. Tiedossa oli myös, etä Suomen kansa ei anna periksi.
Wolframi hieroi kristallipallooaan 66600satasella hiomaperillaan ja näki kuinka vuorosähkärit olivat nääntymässä nälkään. Oli tammikuu, oli kylmä ja oli aika suuren kostoretken.
Wolframi valmisti bamburungoista tuhat kilometriä pitkkän poranterän ja porasi etelänavalta reiän maapallon keskustaan. Mäkronaldsin pillillä hän imaisi sulaa laavaa satakuntamottia suoraan läheisempään järveen..
Onttoon reikään hän puristi räjähtävää maksamakkaraa ja yleismaallista hypetystä...
Oli aika, oli aika uuden maailman. Syntyi valtava räjäähdys ja koko maapallo lakkasi olemasta. Koko juniversumi lakkasi olemasta. Koko kaikki lakkasi olemasta, Tässä olis uuden alku ja vanhan loppu.
Lopputuloksena oli täysin tyyni uusi planeetta. Planetta jossa kaikki olisivat tyytyväisiä ja kaikki olisivat ystävällisiä. Planettan nimi oli Biltema. Kaikille oli kaikkea, kenellekkään ei ollut mitään, mutta kaikki olivat onnellisia. Pintakerroksissa viljeltiin maksamakkaraa ja riisimuroja. Riisimurot kasvoivat kaksikertaa vuodessa poimintaikään. oli raisrispeetä ja kornfleksiä ja muutamaa muuta lajiketta.
Kellään ei ollut enää nälkä, kukaan ei tarvinnut enää mitään eikä ollut enää mitään eruskuntaa eikä kansantallojia.. Elämä oli helppoa ja kevyttä.
LOKOMO
Kauniilla vihreällä niityllä seilasi monikymmenjärjestelmästä raavittu elefantin kokoinen lokomon kaivinkone. Kauha maassa hän taivalsi kohti metsän reunamaa. Takana olivat ne ylväät vuodet kun mammonaa louhittiin kivikkoisilta työmailta, takana olivat ne railakkaat viikonloput kun naaraskaivinkoneet hieroivat lähempää tuttavuutta puksauttamalla vastapainoja toisiaan vasten.
Tuli syksy, tuli viima. Heinikot laskostuuvat, auringot sammuuvat, eikä eres taivahalla losottanu ketään.
Keskimmäisillä voimillaan, uupunut lokomo kauhoi niityn reunalla, koska ei ollut muutakaan tekemistä.
Välillä hän kauhoi tyhjää, välillä kauhaan osui jokuunen kuutio rutikuivaa..
Yhtäkkiä kauha osui johonkin kovaan. Lokomo jähemettyi saalistusasentoon kauha ojossa. Multainen möykky alkoi liikkua, liikkua yhä voimakkaammin.
Ensin näkyyvi silimä, aivan järijettömän kokoonen silimä, varmaan ainakin nelijän jalakapallokentän suuruunen. kuuren levyynen. Sitte nousi jumalattoman valtava ylisuuri ottalohko, joka lähes pimensi koko auringon. Soon kato nääs poka kato nääs ottalohko.
Lokomo alakoo laskelmoomahan jotta notta, kuinkaha maharatoon se loppukroppa oliskaan.. lokomo ei osannu lakija niin monehe joten se luavutti.
Multamömmerö alakoo kaivautua multamilijööstähänsä ja samalla huuteloo kauhialla mörijällä äänellä jotta ”mihinä mä oon... !”
Lokomo tuumas jotta , mikä helekutin mämmiloora tualta on tulos ja huitaasi kauhalla suaraa päin pläsiä.
Multamömmerön päähän tuli jumalatoon naarmu ja se meni maanalle pakohon.Lokomo huamas jotta notta soli voitolla ja alakoo huutelemaha.. ” tuu tänne pikku mömmerö, juaraha vaikka pontikkaa..”
Niin vaan siinä sitte eheroon taharoon kävikään notta lokomon kaivinkones ja multamömmerö joi mettäs pontikka ja kaikki oli hyvin taas.
MUSTAIHOISET VIIKINGIT
Mustaihoiset viikingit ajelehtivat viikinkikanooteilla keskellä valtaisaa myrskyä. Oli vuosi 1300 ekr ja perämoottori oli hajonnu jo ajat sitten. Kaukaa sumun keskellä pilkotti jotain valoja. Kaljuutan suurimalla soppakauhalla he soutivat ääreisvoimillaan kohti maata. Töks vaan ja kulku pysähtyi kuin kottiskärry koralliriuttaan.. Viikingit olivat törmänneet affenanmaahan.
Aivan toisaalla, pieni tuhatkiloinen pinkki sotamatonen mönki saturnuksen renkaalla syöden juustohampurilaista ja marmelaaria. Matonen kuuli kyllä sivukorvallaan pienen töksähdyksen maapallon suunnasta, mutta ei jaksanut reakoira siihen mitenkään.
Viikingeillä oli pahat mielessään. Mukana olleilla työkaluilla he ottivan affenanmaasta sen pelkän maan irti ja laittoivat kanoottiin.Jäljelle jäi vain se affen, joka huomasi olevansa vapaa ja uiskenteli heti afrikkaan.
Suomen rannalla oleva pieni SAP-järjestelmän klöntti huuteli merelle : älä affen mene, älä affen mene, sielä ei oo kivempaa.. mutta useiden neliökilometrien kokoinen pieni affen ei uskonut vaan uiskenteli ja polskutteli afrikkaan asti. Afrikan rannalla hän otti lompakostaa setelin ja osti paikallista 120 prosenttista vappusimaa ja pari lootikkoa mämmiä. Oli aika juhlia, aika juhlia uusien tulemisien.
Sotamato leikkeli varpaankynsiään armeijan kenttäsirkkelillä ja naposti viileitä viinirypäleitä, viikingit yrittivät soutaa soppakauhalla kohti kotimaataan kanadaa. Nimihän oli aikoinaan tullut siitä kun kanalassa yksi kana joi kerran puolivahingossa pontikkaa ja höpötteli vaan daa-daa-daa..
Maapallon alla, maan alla loikoili eräs tunnettu kivensyöjä, mikään tavallinen kivensyöjä hän ei ollut vaan hän oli lekendaarinen sotakivensyöjä nimeltä wolframi.
Juuri sillä hetkellä hän loikoili kaustisissa ja noin 200 metriä maan pinnan alapuolella. Wolframi oli kuitenkin vasemalla sotasieraimellaan puhissut pienen reiän maan päälle, josta hän tarkkaavaisesti kuunteli ajankohtaisia tapahtumia. Wolframin verenpaine oli jo noussut, kaiken maailman viikinkejä ja muita hippejä uiskentellee ties minne vaikka on juhlapäivä.
Wolframi haki satatonnia pikahiivaa ja heitti ne atlantin valamereen. Ei menny kuin puoli minuuttia niin oli valmista melkoinen määrä vappusimaa, aavistuksen suolaista mutta kuitenkin. Takataskustaan hän otti kilometrin pitkän virvelin ja heitti tankkiauton kokoisen rapalan kiinni saturnuksen renkaaseen... pöhöhö, sotamatonen tuli hinaten renkaan mukana pois avaruudesta ja kuinka ollakka lähelle afrikkaa..
wolframin nenää alkoi kutittaa, hän heitti sinne pari dynamiittipötköä kun ei muutakaan keksiny. Kuului valtava aivastus ja sen seurauksena viikinkien kanoottit lilluila kanadasta afrikkaan.. noniin , nyt kaikki metelöivät hipit oli afrikassa ja koko meri täynnä simaa, joko saa korkata...?
VALTAVA KEVÄTPÄIVÄ
Oli valtava kevätpäivä, Sastamalan suola-aavikolla lyllersi eteenpäin väsynyt autiomaapuska, semmonen pyöreä joita on aina amerikkalaisissa lännenelokuvissa. Mikään tavallinen puska hän ei kuitenkaan ollut, vaan kyseessä oli pahamaineinen sota-autiomaanpuska.
Tästä lähin hänestä puhutaan vain nimellä SAP.
SAP oli syntynyt itse asiassa Laihialla, pienessä sähköttömässä mökissä keskellä Laihian suola-aavikkoa.
Ensin oli ollut SAP:in siemen, joka oli tietenkin pudonnut avaruudesta ja lässähtänyt ihan littanaksi maan kamaralle. Sitten paljon myöhemmin, otavasta oli pudonnut rengas, semmoinen vitamiinirengas ja se oli osunut suoraaan SAP:piin. Nykyään jos katselette tähtitaivaalle, voi huomata että otava:sta puuttuu rengas.
No, kuitenkin, vitamiinirengas sai SAP:in piristymään eli heräämään henkiin. Maaperästä imeskellyillä ravinteilla ja kirpputorilta löydetyillä matonkuteilla pahamaineinen sota-autiomaapuska SAP kiihdytti itsensä hekumallisiin mittasuhteisiin ja pyyhälsi avaruuksien halki ja poikki kohti maailman kaikkeuksien ääreisyyksiä. Mittaamattomilla ulottuvuuksillaan hän koukisteli iloissaan pitkin juniversumin lakeuksia ja niittyjä.
Loppujen lopuksi hän halusi olla vain ihan tavallinen sota-autiomaapuska Sastamalan suola-aavikolla.
PAMPARELLA
Pamparella oli saanut vihdoin työpaikan. Pitkällisten hakuprosessien, huumetestien ja taustaselvitysten jälkeen oli koittanut ensimmäinen työpäivä.
Kello oli 7:02 kun hän leimasi itsensä ineen, ei , hän ei olut myöhässä koska töihin piti vasta kahdeksaksi. Innoissaan hän oli kuitenkin vähän etuajassa.
Ensimmäiseksi viimeisillä voimillaan hän raahautui työpisteelleen ja avasi tietokoneen. Muutama salainen salasana ja näin naps ja kops hän oli kirjautunut alieneitten poor-verkkoon.
Pamparella oli oli ihan tavallisen näköinen toimistotyyppi joka loi uraansa näyttävästi, mutta sisällä sytkytti elektroninen sydän ja sielu, olihan hän sukua alieneille....
Ennenkuin kukaan tuli töihin hän latasi salaiset tiedostot avaruuteen, paikkaan mistä hän oli kotoisin. Paikaan missä vain kullattu kottiskärry on muiden yläpuolella.
Saturnuksen takapuolella kyttäsi asemissaan sotamämmitaistelija nimeltään kekkeruusi. Hän vastaanotti tärkeän tiedoston ja omaksui sen huolella. Olihan aika mitä otollisin ja mitä hekumallisin.
Keskimmäsillä voimillaan kekkeruusi imaisi tyhiön mämmilootikkoon ja seivästi antipakteerin pullogrilliin. Mahtoi olla hauskaa olla keskellä avaruutta tajuamtta mistään mitään.
Kello oli 7:30, kukaan muu ei ollut tullut vielä töihin. Pamparella hiipi kepein askelin kohti serverihuonetta, vain akvaarion kalat vilkuilivat iloiseti ohikiitävälle kaunokaiselle. hetki oli koittanut, kohtalon hetki, maailmankaikeudeuden otollisin hetki....
Pamparella latasi levykeen serverin tietokantaan, levyke sisälsi tarkat ohjeet sotapinaattilättyje valmistamiseen, olihan laskettu aika käsillä ,aika joloinka aika lakkasi olemasta, aika joka loisi uutta aikaa, aika joka muuttaisi veden kiveksi, kääretortun saveksi, ristipistot kottiskärryiksi ja kaikkea muuta mukavaa..
Aika oli valmis, juniversumi oli valmis, perussuomaliset olivat valmiit ja pamparella oli valmis, valmiinki kuin koskaan..
Työntekijät saapuivat töhin, kaikki ihmettellivät kun tietokoniella ei voinut tehdä mitään, kaikki ohjelmat olivat ihan sekaisin. jopa SAP.
Kuului valtava pamaus...
Mämmilootikot lentelivät pitkin ikean seiniä, kottiskärryt lentelivät pitkin sitymarketin seiniä, k-raudassa ei tullut vettä, Prismassa ei myyty yhtään kiikareita, kiinasta ei tullut yhtään pakettia eikä Eduskunnasta yhtään veronkorotusuutista.
Televisosta tuli vain bond:in uusintoja, toki sieltä ny normaalisti mitään muutakaan tule.
Sota oli alkanut, kaikki tiesivät sen. Oli aika hyvästellä, aika johonkin uuteen...
Kekkeruusi latasi sotakoneen täyteen riisimuroja, asettin sytytysköyden omalle paikalleen ja lausui uskonnoliset sanat. " tulkoon rauha, tulkoon halla-aho, meitä ei pysäytä mikään.. "
Koko juniversumi ja avaruus kuunteli tärkeät sanat. Olihan käsillä lopun alku, uuden alku, alku jossa työlainenkin voi hyvin.
Pim! Olet hypnotisoitu, hengität rauhallisesti syvään, rentoudut, mielesi tyhjenee arkisista ajatuksista.
Saavutat täydellisen harmonisen rauhallisuuden ja aistit kuinka Faaraoitten mystinen voima täyttää koko henkisen kapasiteettisi.
Tunnet valtavaa pakottavaa tarvetta ostaa biltemasta oranssiset kottiskärryt, loputonta himoa täyttää jääkaappisi tuoreella mämmilootikoilla ja tuntea kuinka juhannusräntäsde hivelee kasvojasi kesäisessä myrskytuulessa.
--
Niinkuin aina, on myös niitä jotka vain turtuvat arkeen ja ottavat iskut vastaan. Taapertavat masennuksissaan läpi elämän, elämän joka olisi myös elämistä varten.
Voit myös valita kumpaan joukkoon sinun on kuuluva, siihen valintaan ei tarvita rahaa eikä rohkeutta.
Tule Faaraoitten voimien valtakuntaan, liity perussuomalaisiin.
Päivä oli tyyni, Wolframi keluskeli sillipurkin kannella keskellä avaruutta, mutta eipä aikaakaan kun musta aukko imaisi koko juniversumin suureen kitaansa ja puhkui innoissaan.. ” missä se on se vaahteramäen eemeli.. ? ”
Kuului hirveää lotinaa kun W lasketteli ROSSUngtol -suksilla pitkin mustaa aukkoa jyrkkää alamäkeä. Kuului valtaisa lätsähdys ja matka loppui kummalliseen tyhjiöön. Tyhjiö oli täynnä eletrooneja, rotooneita, mokyyliä ja kaikenmaalman histamiinoja.
Oli kuitenkin hiljaista, oltiihan avaruudessa. Wolframi kaiveli jalkalaukustaan lidlin porakoneen ja kiinnitti siihen niin sanotun ameebaterän. Kaikessa hiljaisuudessaan, hän käynnisti porakoneen ja alkoi porailla, ei silleen itkumielessä vaan ihan porakoneella poraten.
Avaruuden mustasta reiästä hän poraili pikku kätösillään kottiskärryn mentävän reiän mustaan aukkoon, seinämään ja heitteli vielä reiän ympärille pari paketillista riisimuroja.
Pikku pikku reiästä Wolframi luikerteli pikku kätösillään mustasta aukosta jonnekkin tuntemattomaan, jonnekkin täysin mysteeriseen hekumalliseen avarruuden tuntemattomaan eteiseen, eteiseen jota myös KATIlaattoriksi kutsuttiin. Sielä se meidän pikku Wolframi köllötteli mustan aukon ulkopuolella, lämpöisessä ja turvallisessa salapaikassa, olihan aika uuden tulemisen, uusien ulottuvuuksien ja uusien tulevaisuuksien.
Yhtäkkiä Wolframi kuuli kummallista jumsutusta, semmoista pojoing- pojoing – pojoing . Jostain heiveröisestä herätteestä hän uskaltauti tutkimaan lähemmin kummallista ääntä. Kolmanneksi viimeisillä voimillaan hän ujuttautui lähemmäs äänilähdettä, pukeutui valonpitämään sukelluspukuun ja ja lähti kroolaamaan.
Ensimmäiseksi hän saapui kummalliseen onteloon, jonka seinät sykkivät. No, olihan hän tutkimusmatkalla, joten löytyä voi ihan mitä tahansa. Seinillä oli kummallisia kuvioita, oli mona llisaa mysteerisine hymyineen, oli mysteerisiä granulaattien sopetumiskaavoja, oli dieletristen materiaalien imaginääriosien häviölukemia ja kaikkee muuta jännää.
Wolframi lipsutteli pikku jaloillaan eteenpäin, vastaan tuli joku putki missä oli seinällällä kyltti: johtotarata.
Nyt alkoi kiinnostamaan, mikä ihmeen johtorata, eihän tämä ny mikään ysärijumppa mersukorjaamo ollut.
Toiseksi ensimmäisillä polvilihaksillaan hän kipuksi johtorataa tai siis putke pitkin ylöspäin, kipuaminen oli helppoa koska olihan hän avaruudessa ja painottomassa tilassa. Vastaa tuli vaaka, Wolframi joutui puoliväkisin kiipeämään vaakalle, mittari näytti 130 kiloa. Wolframi oli ihmeissään, olihan hän painottaassa tilassa. Seinällä oli kaiutin, kaiutin mölysi suurella äänellä: ” olette tunkeutuneet suljetulle alueella ja painonne ylittää sipilän hallituksen asettamat maximi määreet kelvollisille asukeille...
Wolframi oli ihmeissää, mitä helkuttia , aivan täyttä sontaa...
Wolframi jatkoi eteenpäin, vastaan tuli kummallinen pieni huone vähän niinkuin etein , mutta seinillä oli kuvia, oli kuvia putinista, muhammed alista, johnny rottenista ja Nicole Kidmanista.
Seinät olivat myös omituiset, ne liikuivat tai tavallaan ne hytkyivät. Samalla Wolfram tajusi , hän oli kontannut avaruuden mustan reiän sydämmeen , ja oli ns. eteisessä. Wolframi pyyhki jalkansa , koska ei halunnut olla epäkohtelias.
Taskustaan hän kaivoi omronin verenpainemittarin ja kietoin käsivarsivyös suoraan johtoradan ympärille. Omroni näytti verenpaineekksi 820 / 600 ja pulssi 4300. huh-huh- tuumi Wolframi.
Yhtäkkiä hokkupokkus Wwolframi muisti, että povitaskussa oli pala maksamakkaraa. Ensimmäisekis viimeisillä pikku kätösillään Wolframi lusikoin palan maksamaakraa suoraan mustan eiän aorttaan ja juoksi pakoon.
Ei muuten menny kauaa ku koko musta reikä räjähti ja koko juniversumi räjähti ja koko maailmankaikkeus räjähti ja koko kaikki räjähti.
Jäljelle ei jäänyt yhtään mitään joten kaikkialla oli tuleman rauhaisa kesä 2018.
Pötkötunturi sijaitsee afrikan eteläosassa, lähellä villagen kylää. Nimensä mukaisesti tunturi on kuin pötkylä ja päässä on tupsu. Vähä niinku maksamakkara.
Eipä aikaakaan kun avaruudesta leijaili valtavan pieni, geneettisesti isonnettu minikaivuri.Kaivuri ei ollut mikä tahansa minikaivuri vaan hän oli avaruussotaminikaivuri.
Minkaivurin nimi oli herodes. Aivan kuten väinämöisen aikoinakin. Oli aika uusien tuulien, tuulien jotka puhalsivat kohti valaistusta ja johdatusta.
Herodes laskeutui maahan, levitti tukipilarit tukevasti... ja sai valtava itkupotkuraivarin!
Kauha nakutti maata valtavalla nopeudella, avaruuteen lenteli satoja kauhallisia sekunnissa. Tunnin päästä koko afrikka oli jo kadonnut maailman kartalta. Viikon päästä oli naposteltu koko maapallo ja Herodes kellui täten yksin avaruudessa siinä kohta misä maapallo oli ollut.
Nyt otti ohraleipä, ei kyllä ollu vielä nälkä. Herodes polskutteli avaruudessa kaivinkoneen jalaksien avulla vähä niinku kilpikonna avaruudessa.
Wolframi loikoili saturnuksen renkaalla ja ihmetteli että lomailumaisemassa on tapahtunut jokin muutos.
600 kilometriä pitkä k-kirjaimen muotoinen kaukoputki kaivettiin ulkovarastosta ja sillä sitte siitä vähä zoomailemaan.
Wolframi katteli kaukoputkella, että tuolta puuttuu jotakin. Ei muistanu kyllä että mitä ja samalla havannoi että ilmassa lenteli jotain mutaa ja hiekkaa, tais siinä ohi mennä pari isoa kalaakin.
Wolframi mietti, että mitäköhän sitä tälle jutulle ny tekisi, mutta tuumi sitten että ei täsä ny jaksa mihinkään kauemmas lähteä
Wolframi laaahusti saturnuksen ohjaamoon ja laittoi tuulilasinpyyhkijät päälle, käveli jääkaapille ja alkoi popsia pirkka olutta niin kauan että napakymppi alkoi TV:stä.
Jackson ohjasteli kr-4 avaruusalusta apeissa tunnelmissa. Ikkunasta ei nähnyt juuri mitään, bilteman ikkunakalvo oli kupruilla juuri näkökentän kohdasta, joku tee-se-itse liimailija oli ollut asialla, tässä tapauksessa Jackson itse.
Linnut lenteli ja ilma maistui kesältä, olihan ohjaamossa voikukkia ja taustalla soi sleepysleeperssien kesämopo. Jackson oli hieman masentunut, syynä oli se että hän oli aiheuttanut alukseen vaurioita. Saturnuksen kohdalla hän oli ottanut mutkan liian sisältä ja kolhaissut aluksen siipeä saturnuksen renkaaseen. Nyt siitä puuttui pala, siivestä siis, ei saturnuksesta.
Jackson vilkaisi kelloa, jaaha se olis ruoka-aika. Viimeisillä kätösillään hän raahasi itsensä jääkaapille, poimi lopuille kätösilleen kolme purkkia evästä. Purkit hän asetteli pöydälle riviin ja istuutui tukevasti.
Ensimmäinen purkki oli hiilihydraatteja , ne vaikuttivat virkeyteen ja tasapainottomuutteen. Maku ei ollut kovinkaan herkullinen. Toinen purkki oli vetyhydraatteja, ne oli tarkoitettu lihavan avaruuskuljettajan keventämiseen. kolmas purkki oli typpihydraatteja ja ne oli tarkoitettu kuumana käyvän lihavan avaruuskuljettan viilentämiseen.
Päivän ruoka-annos oli nautittu ja oli aika palata töihin. Jackson asettautui ohjaamoon ja juuri kun hän pääsi paikalleen, kuuluin valtava pamaus jostain aluksen rungosta. Alus oli vaurioitunut ja heittelehti holtittomasti. Jackson yritti kaikkensa mutta avaruusalus joutui sivuluisuun ja törmäsi suoraan ISS sateliittiin.
Avaruusalus oli vaurioitunut hyvästi, se kellui hallitsemattomasti avaruudessa niinkuin sinne lähetetyt kottiskärryt konsanaan. Jackson oli myös haavoittunut, mutta oli vielä tajuissaan. Pinnistelyn jälkeen hän ylettyi painamaa emergency- hätä- problem painiketta.
kr-4 aluksessa oli automaattinen rescue to safe -ohjelmisto joka yritti hätätilateessa etsiä laskeutumisplaneetan moimutkaisen matemaattisen algoritmin perusteella. Tässä tapauksessa rescue ohjelma oli ohjelmoitu SAP:piin jossa hätätilanteille oli erilaisia transactioneita. SAP tulee sanoista .. Solutions Approved Perhaps. Ohjelma tunnisti vaarattoman planeetan ja laukaisi hätäraketit. Alus soljui kohti maata.
Savuava kr-4 avaruusalus läpäisi maan ilmakehän, alkoi hajota kappaleiksi. Ohjaamo jossa Jackson makoili tajuttomana , oli oma kapselinsa joka kestäisi ilmakehän läpäisyn. Kapseli lähestyi maata ja laskuvarjo ponnahti taivaalle. Kapseli tömähti Saudiamerikkaan turistirannalle.
Kyseisellä rannalla oli hippejä jotka nauttivat erilaisia rentoututumisaineita. He eivät välittäneen rantahiekkaan mätkähtäneestä sukkulasta vaan asettelivat juuri kokaiinia pitkäksi viivavaksi rantautuneen lahonneen laudan päälle.
Kuinka ollaakkaan, paikallinen poliisi tallusteli juuri paikalle, koska oli nähnyt taivaalta putoavan jotain erikoista. päästyään rannalle hän tokaisi. "jaaha, hipeillähän on täälä metrin verran omaa rantaviivaa.. " ja potkaisi kokaiinilaudan mereen.
Hipit pääsivät putkaan ja Jackson sairaalaan.
Viikko kului ja toinenkin, Jackson makasi vieläkin teho-osastolla melankoomassa.
Tuli kuitenkin päivä ja tuli yö, seuraavana päivä Jackson heräsi koomasta ja mietiskeli että kuka hän oli ja missä ja miksi...Muisti ei palautunut, mutta sairaalakaan ei halunnut häntä enempää makuuttaa.
Jackson osti paikalliset vaatteet ja mietti että mitäköhän sitä nytte tekisi. Kävellessään hän näki matkatoimiston.
Matkatoimistossa oli tarjolla erilaisia matkoja ja lentolippuja. Jackson osti menolipun Kaustisiin.
Matkasujui melkein ongelmitta, lentokoneessa hän sai joltain kanssamatkustajalta wolfram-rokon ja erikoinen kuume nousi heikentäen oloa huomattavasti.
Muut matkustajan ihmettelivät kovasti yksi matkustaja unissaan houraili Asteroidin veljestä, astebroidista ja nyhtökottiskäryistä sun muusta hieman erikoisesta.
Koska onnellista loppua on toivottu, niin kerrottakoon että Jackson pääsi kuin pääsikin Kaustisiin ja meni alumiinitehtaalle töihin ja eli elämänsä onnellisena loppuun asti.
Kaukana pohjoisessa suomessa oli pieni hirsimökki. Mökissä eleli pieni vaaleanpunainen kottiskärry. Kottiskärryn nimi oli Wolframi. Wolframi ei ollut mikään tavallinen kottiskärry vaan hän oli arktinen joulukottiskärry. Kaukaista ameebojen sukua ja työntökahvat olivat sank mig - dynastian ajoilta.
Wolframi sytytti kynttilän, olihan joulun aika. Mökki sijaitsi silmätunturilla , joka on korvatunturin vasemmalla puolen. Kaukana kaikesta mutta silti niin lähelllä.
Wolframilla oli tapana katsella tähtitaivasta valtavalla umpisolmukaukoputkellaan. Solmunmuotoinen kaukoputki oli sisältä kiillotettua vanhaa ilmastointiputkea johon oli liimattu 600 vuotta vanhoja heijastimia.
Isoilla suurilla pikku silmillään wolframi näki tähtitaivaalla lähestyvän ongelman, valtava viisisakarainen neliö lähestyi maapalloa hurjalla vauhdilla. Arviolta seittemän auringon kokoinen klöntti oli myös täynnä vaarallisia aseita, kuten maksamakkaralla siveltyjä ruuspuskia, raparperista leivottuja puutarhatonttuja ja kolmioleivästä tehtyjä neliöitä.
Neliö vaappui kohti maapalloa aseet ojossa. Lävistettyään ilmakehän se pysähty yhtäkkiä. Sotaneliö näki maapallon kauneuden. Ilmassa lenteli joulupukkeja ja hyvää mieltä. Pinnalla näkyi iloisia ihmisiä joista ei arki enää näkynyt päälleppäin. Mitä täälä tapahtuu –ajatteli neliö. ...
Ranskan nimisen kohdan kohdalla oli pystyssä joku tikku. Neliö suunnisti sinne ja settui tikun huipulle, näin jälkikäteen voisi mainita että kyseessä oli eiffel-torni. Tornista hän katseli kuinka lapset iloisena temmellsivät vanhempiensa mukana ihmisvilinässä, toiveikkaina, iloisina ja vailla elämän tuskaa.
Sotaneliö kilautti kavereilleen ja pyysi palvelusta.
Eipä aikaakaan kun avaruudesta pyyhälsi urmulee – tähtisumu, joka ojensi kaasutötterönsä kohti maaplloa ja aloitti valtaisan kaasutuksen. Koko maapallo peittyi hetkellisesti valtavaan usvaan, usvaan joka levitti joulun rauhaa koko maapallon väelle....
Oli keväinen syyskuu, hekumallinen potkukelkka kyyhötti lumessa kosolti yksinään. Oli taivas, oli maa, mutta maan alla ei ollut taivasta vaan sielä oli kivensyöjä. Mikään tavallinen kivensyöjä hän ei toki ollut, hän oli alumiininen marmelaarikivensyöjä.
Voi ku helluunen pieni kivensyöjä... mikä sun nimi on ?? RÖH! RÖH! RÖH! vastasi kivensyöjä ....
Kuu loikki pitkin taivasta samaan aikaan kun maassa satoi kiinteää räntää. Aurinko polskutteli avaruuden uima-altaalla ilman rihman kiertämää. Toki se oli aika tavallista, koska ei mikään tekstiili kestä 4000 astetta muutenkaan.
Universumin laidalla, kaakkoiskulmassa oli pieni tilanne päällä, pienen pieni avaruuden tähtönen oli lennellyt katiskaan ja huusi apua. Kukaan ei kuullut, mukamas...
Kivensyöjä uiskenteli sillä hetkellä kouvolan poliisilaitoksen alpuolella ja mutusteli vesijohtoa hiukopalana kitaansa. Vesijohto tai siis sen jäänteet kulkivat kuitenkin vielä rakennuksen seinämillä. Vesijohdot sattuivat olemaan sopivan mittaiset ja vastaanottivat avaruudesta tulevan avunhuudon jossa katiskatähtönen kirkui hätäänsä.
Kivensyöjä kuuli ulkomaankielisen sanoman ja syötti sen rannetietokoneeseensa. Eipä aikaakaan kun kivensyöjä hermostui. pienellä pyrstöevän liikkeellä hän loikkasi poliisiaseman sosiaalitiloihin, söi lavuaarin, vessanpöntön ja kylpyammeen, ihan vaan huvikseen... olihan kevät ja aika urotekojen.
Poliisiaseman varastosta löytyi ruostunut kottiskärry, jonka kyljessä luki : ’koff varasto-osaston omaisuutta”. Kärryt oli takavarikoitu espanjasta ku , joku paikallinen mafioso oli yrittänyt salakuljettaa ydinkärkeä tullista irakiin. Varastossa oli myös elintarvikkeita, mämmiä, silliä, tilliä, mustaanakkia, ja maksamakkaraa.
Kivensyöjä muisteli , että oli lukenut internetistä, että sekoittamlla lannoitteita ja muita kemikaaleja saisi aikaan valtaisan pommin. Niimpä hän lapio kottiskärryyn mämmiä ja maksamakkaraa. Sekaan heristeltiin salpietaria, salmoskovaa, lipeää ja kornflakes –riisimuroja.
Poliisiaseman pihalla lojui takavarikoituja ilmastointiputkia ja erään itäsuomalaisen huumetehtaan piippu.
Piippu oli läpikarkaistua messinkiä ja 20 cm vahvaa seinämiltään. Piippu soveltui piipuksi. Mesinkipötkylä saatiin hinattua oikeaan asentoon lähimälle mattolaiturille, jonne se liikuteltiin vanilijasta tehdyllä rockcat kaivurila. (popcat kaivurin isoveli).
Messinkipiippu sojotti ammoisa kita ojossa kohti varuuden kaakoiskulmaa, ympäristö hiljentyi täysin jännityksen pelossa, vuoden takaiset vaalitulokset mitätöitiin, väyrynen kruunattiin grööllannin kuninkaaksi ja kivensyöjä latasi kottiskärryn messinkipiippuun.
Kuului valtaisa kumahdus, kun kemialliset rektiot purkautuivat ennennäkemättömällä voimalla kohti ulkoavaruutta, korvia viiltävä vihelleys täytti maapallon ja kammottava räjähdys kaikui ilmoille kun kottikärryt läpäisivät ilmakehän äänivallin. Mustat aukot ja madon reiät laskeutuivat pakoon saharan autiomaahan ja kalaksit lentelivät kaustisiin kuuntelemaan viulumusiikkia.
Kottiskärryt alkoivat sulaa matkatessa kohti universumin kakkoiskulmaa, mutta korrnflakes riisimurot olivat niin kuivaa tavaraa että ne eivät pienistä lmpötilaeroista olleet moksiskaan.
Kornflakes sotahiutaleet näkivät katiskan, jossa pikku tähtönen oli jumissa. Riisimurojen kuninkaallinen sotajoukko ryhtyi hyökkäykseen. Torahampaat ojossa ne hyökkäsivät katiskan kimppun ja järsivät ne loputtomaan kitaansa, kitaansa josta myös historiankirjat myöhemmin kertoisivat. Pikku tähtönen oli vihdoin vapaa, vapaa kuin taivaan lintu.
Tähtönen halusi palkita pelastajansa ja haki saturnuksen takaa tuliuuden maitoauton, jonne riisimurot voisivat rauhassa pesiytyä.
Näin ollen: loppu hyvin, kaikki hyvin.
ROSKAPÖNTÖN KANSI
Wolframi oli vaatimaton roskapöntön kansi. Keskellä parkkipaikkaa hän kyyhötti ihmisten jätöksen ylapuolella, vailla tulevaisuutta, vailla toivoa. Oli vain kesäinen ilmasto ja helkutisti ötököitä.
No, eipä aikaakaan kun taivaalta liihohtti salisen palvelun agentitar ja tarjosi töitä. 15 ekuu tunti ja 6000 tuntia ilmaisia ylitöitä vuodessa . Wolframi suostui oitis olihan kysessä jokin elämää suurempi vitsaus.
Ihan suurilla pikku hitus kätösillään wolframi sai raapustettua 400 kilometriä pitkän työsopimuksen alleen ja vähän jopa kakkansi siihen päälle. Mutta ei siitä sen enempiä.
Oli valtavan suuri hempeähkö kesäyö, kojootit parveilivat puhelinlagoilla ja leppäkertut virittelivät aseitaan, aseita joita nykymaailma ei vielä ollut edes tuntevinaan.
Parkkipaikalla oli myös lätäkkö, semmonen aistikas, söpö vesilätäkkö. Mutta niinhän sitä voisi luulla. Tässä tapauksessa ei kyseessä olutkaan mikä tahansa vesilätäkkö vaan legendaarinen salainen sotalätäkkö..
Oli poutasää , mutta se oli vain korvanlumetta, historian takasiivekkeellä kyttäösi jo kovaa aikaa poliittinen konsesustrauma. Eihän poutasäätä ole olemassakaan , vähän aurinko pilkottaa niin heti on valtamedia on suu vaahdossa kirjoittamassa kuinka grööllanti ja affenanmaa sulaa ku ihmiset ajaa liikaa mopoautoilla ja lisukkeeksi pari sekundääristä vinkkiä, kuinka vessaharjalla on käteva levittää 20 vuotta vanhaa aurinkorasvaa.
Kuului valtava pamaus, sotalätäkkö lähti kaikki ulokkeet ojossa kohti juniversumin keskipistettä, jossa olisi mittavat määrät mämmiä ja muita hyödykkeita. Wolframi huomasi lätäkön äkkilähdöt joten ensimmäiski-toisiksi keskimmäisiksi-viimeisillä voimillaan hän tarkertu lähtevää sotalätäkköön.
Oli aika uusien menemisien. Sotalätäkkö lensi jorpakkoon, affenanmaa suli nevaraan ja yltiöhekumallinen roskapöntön kansi liihotti onnellisena avaruuteen.
koska onnellista loppua on toivottu niin viikinkien sota-alus näki tapahtuman, kyhäsi koivuista aistikkaan alttarin ja järjesti pakkashäät. Lähin kivi olisi avioituman lähimmän jäkälän kanssa ja siitä olisi tuleman järjestämän juhlat. Olihan aika uusien tulemisien.